Toimintamalli

Arvokas Kasvatus -menetelmän sisältö ja keskeinen ajatus on mallinnettu tehtäviksi siten, että se on helppo ottaa käyttöön erilaisissa lasten ja nuorten toimintaympäristöissä, joissa sitä voidaan soveltaa vastaamaan kunkin tahon erityisiä tarpeita.
Arvokas Kasvatus -menetelmä nivoutuu itse harrastustoimintaan eikä ole erillinen osa sitä.
Toimintamalli tukee reiluuden, kaveruuden, suvaitsevaisuuden ja eettisten arvojen toteuttamista lasten ja nuorten harrastustoiminnassa.
Toteuttamalla näitä periaatteita voidaan kiusaamista vähentää sekä luoda lapsille ja nuorille miellyttävä ja turvallinen harrastusympäristö.
Yllä oleva jäävuorimalli kuvastaa Arvokas kasvatus-menetelmän teemoja.
Mallin mukaisesti tehtävissä keskitytään käyttäytymisen sijaan sen taustalla oleviin tekijöihin: arvoihin, tunteisiin, asenteisiin ja toimintatapoihin, sekä tahdonvoimaan.
Ne muodostavat mallissa hierarkisen rakenteen, jossa kaikkein merkittävimmät tekijät toiminnan pitkävaikutteisessa muuttamisessa ovat arvot ja tunteet.
Arvot ja tunteet sijaitsevat kaikkein syvimmällä. Ne ovat ikään kuin vedenpinnan alla, josta ne eivät ole suoraan ulkopuolelta nähtävissä, kuten asenteet ja toimintatavat ovat.
Arvojen ja tunteiden tunnistamisen avulla luodaan perusta myös asenteiden ja toimintatapojen muuttumiseen, mikä näky lopulta myös käytännön teoissa.
