Avoimet työpaikat

Etsimme nyt joukkoomme rautaista ammattilaista OHJAAJAKSI vuoden 2022 alussa alkavaan uuteen hankkeeseen ’Hyvässä jengissä’, jonka tavoite on vähentää nuorten jengeissä käyttämää väkivaltaa. Hanke on suunniteltu 3-vuotiseksi.

Pääasialliset tehtävät ovat
-tehdä yhteistyötä eri sidosryhmien, mm. poliisin ja sosiaalitoimen kanssa
-ohjata rajustikin väkivaltaisesti oireilevia nuoria pienryhmissä ja yksilöohjauksessa irti väkivallan käytöstä ja kohti positiivisia tulevaisuuden tavoitteita
-kehittää toimintamallia nuorten tavoittamiseksi ja ohjaamiseksi
-arvioida toiminnan tuloksia

Menestyt tehtävässä, kun sinulla on
-kyky työskennellä innostavasti ja luovasti
-rohkeutta, tilanneherkkyyttä ja kyselemisen taitoa
-aloitekykyä ja aktiivista työotetta
-kyky toimia vaihtelevissa ja vaativissa työtilanteissa sekä paineensietokykyä
-uskottavuutta ja luotettavuutta
-kykyä suunnitelmalliseen ja tavoitteelliseen kasvatustoimintaan
-kykyä omaksua työn teoreettinen viitekehys
-ongelmanratkaisutaitoa
-hyvä suomen kielen taito, muu kielitaito eduksi
-kyky tuottaa hyvää suomenkielistä kirjallista tekstiä
-kyky toimia rakentavasti yhteistyöverkostossa ja työtiimin jäsenenä
-vähintään amk-tasoinen koulutus (ensisijalla kasvatus- tai sosiaaliala)

Työpiste sijaitsee Helsingin Pasilassa. Työtehtävät edellyttävät liikkumista pääkaupunkiseudulla ja laajemmin eteläisessä Suomessa, ajokortti on eduksi.

Yhteystiedot: Tuija-Leena Purjo, Puh: 0207558359, tuija-leena.purjo@nfg.fi

Työpaikan osoite: Vislauskuja 13, 00520 HELSINKI

Halutut taidot ja pätevyydet: Lähikasvatus

Palkkaus: sopimuksen mukaan

Työkokemus: yli 5 vuotta

Työ alkaa: 01.01.2022, tai sopimuksen mukaan tammikuussa 2022

Työaika: kokoaikatyö, tai osa-aikainen vähintään 30 h / viikko, liukuva työaika

Työn kesto: yli 12 kuukautta, 3-vuotinen hanke

Haku päättyy: 14.11.2021

Jätä hakemus: Lähetä vapaamuotoinen hakemus liitteenä osoitteeseeen tuija-leena.purjo@nfg.fi

Kerro hakemuksessa itsestäsi, työkokemuksestasi ja koulutuksestasi. Kerro miksi olisit hyvä tähän tehtävään. Voit esittää palkkatoivomuksen.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close