Kuolemanhalu on elämän pelkoa ja tahdon heikkoutta

Jatkan taas totuttuun tapaan siitä, mihin Eevastiina oman bloggauksensa jätti. Kommentoin ensin eksistentiaalisen turhuuden ja tyhjyyden kokemuksen aiheutumista.  Sen jälkeen pohdin pohjattoman tarkoituksettomuuden tunteen vaikutuksia, jotka ilmenevät äärimmillään kuolemanhaluna.

Ihmisenä oleminen on perimmiltään toisilleen olemista. Ihminen ei tule ihmiseksi ilman muita ihmisiä eikä hän voi elää täyttä elämää ilman ketään muuta. Yksinäisen ihmisen elämä on tyhjää. Mitä sitten on yksinäisyys ja millainen ihminen ei itse asiassa olekaan yksinäinen, vaikka hän saattaakin niin ajatella? Yksinäisyys on suhdekäsite. Tarkoitan tällä sitä, että kaikki tarvitsevat suhteita johonkin tai joihinkin muihin, joita hän voi pitää vertaisinaan tai joiden kanssa olevassa suhteessa hän voi antaa ja saada rakkautta. Yksinäisyys on kuitenkin myös suhteellista siinä merkityksessä, että jollekin riittää yksi hyvä ystävä ja joku muu tarvitsee laajan kaveri- ja ystäväpiirin voidakseen olla kokematta yksinäisyyttä. Jollekin riittää ystäväksi pitkäaikainen elämänkumppani tai muu tärkeäksi muodostunut kanssakulkija. Ymmärrän myös niitä ihmisiä, joiden läheisin ystävä on kissa tai koira tai joku muu häntä tyydyttävällä tavalla kommunikointikykyinen eläin. Ja sosiaalinen mediakin on jo osoittanut voimansa yksinäisyyden lieventäjänä ja jopa mielihyvähormonien tuotannon aktivoijana. Jonkin näkemäni otsikon perusteella viitattiin kaiketi serotoniiniin, joka saa aikaan yhteenkuuluvuuden kokemusta.

Ei siis turhaan puhuta yhteisöllisyydestä. Jotta se voisi toimia ihmisten yksinäisyyden ehkäisijänä, tulee sen tarkoittaa vähintäänkin toinen toistensa hyvää kohtelua. Mitä enemmän yhteisöllisyyteen sisältyy toisista välittämistä ja sen mukaisia sanoja ja tekoja, sitä parempi vastalääke se on yksinäisyydelle. Tarkoitan tällä paitsi sitä, että joku – vaikka naapuri tai lähikaupan myyjä – kohtelee yksinäiseksi itseään kokevaa huomaavaisesti ja ystävällisesti, mutta myös sitä, että tämä muuten yksinäinen saa myös osoittaa tärkeyttään ja välittämistään muille – hyvänä esimerkkinä erilaiset vapaaehtoistyön muodot. Yhteisöllisyys näin ymmärrettynä vähentää tehokkaasti yksinäisyyttä ja siitä aiheutuvia kokemuksia elämän turhuudesta ja tyhjyydestä.

Suurin osa meistä pohtii joskus elämänsä tarkoitusta ja myös joutuu hetkellisesti jonkinasteisen epäilyn tai jopa epätoivon valtaan. Useimmilla on rohkeutta ja riittävän voimakasta tahtoa elää kaikesta epäröinnistä ja epävarmuudesta huolimatta. Elämäntahto ohjaa ihmistä kaikkein tehokkaimpana voimana. Elämäntahto yksin ei kuitenkaan anna mitään vastausta siihen, miten meidän tulisi elää. Meissä on olemuksellisesti myös tahto tarkoitukselliseen elämään. Tämän tahdon toteuttamiseen meidän voimamme eivät kuitenkaan aina riitä.  Ja heikkoina hetkinämme vastaamaton kysymys elämämme tarkoituksesta voittaa elämäntahtomme. Pelko voittaa luottamuksen ja rakkauden elämään. Vielä kun viha elämää kohtaan valtaa mielen, syntyy halu kostaa elämälle kuolemalla oman käden kautta.

Paras lääke masennusta, itsetuhosuutta ja kuolemanhalua vastaan on siten pitää mielessä meillä kaikilla oleva vapaus suhtautua itseemme ja elämäämme tahtomallamme tavalla. Hyvän ja onnellisen elämän kannalta paras tapa on suhtautua kaikkeen ja kaikkiin hyvää tahtovalla ja rakkaudellisella tavalla. Tällainen keskinäinen suhtautuminen lisää meidän kaikkien voimaa voittaa pelkomme ja säilyttää tahtomme elää kaikista elämän vastoinkäymisistä huolimatta. Jos annamme kuolemanhalun voittaa, emme voi tietää, mitä hyvää huomisella on varattuna meille. Koska paistaa se aurinko risukasaankin ja välillä voi turhat risukasat myös polttaa ja istuttaa niiden tilalle vaikka ruusupenkin, joka alkaa kukoistaa risujen ravitsevasta tuhkasta.  Sanoo puutarhuri

Timo Purjo

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close